sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Sunnuntain puuhastelua

Tänäänkin vietetty lähes koko päivä ulkosalla. Istutettu juhannusruusuja, laitettu vähän lisää perunoita maahan ja kaikenlaisia siemeniä. Nyt sitten vaan odotellaan että kasvaa!


Minä komppasin navetan ylisiä etsien vanhoja työkaluja pihalle kokoelmaksi. Osa työkaluista on sellaisia, etten edes tiedä mitä niillä kuuluu tehdä.Työkaluja penkoessani mietin, mitä kukakin on niillä joskus muinoin tehnyt. Talossamme on asunut ensin poika vanhempiensa kanssa ja sitten ajan myötä jäljelle on jäänyt vain poika joka asui talossa poikamiehenä lähes kuolemaansa asti. Taloon on kuulunut paljon metsää ja peltoja. Olen yrittänyt onkia tietoja talomme vaiheista muunmuassa kirjastosta mutta tuloksetta. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään iso tila joten tietoa tuskin on missään kirjoissa. Olen miettinyt josko kehtaisi ottaa yhteyttä talossa asuneen miehen sukulaisiin mutta ainakaan vielä en ole rohjennut. Olisi vain niin kiva tietää talon historiasta ja sen ihmisistä enemmän!

Laitoin työkaluja navetan seinää vasten nojalle, mietinnässä on vielä sellainen paikka jossa eivät olisi tiellä ruohikkoa leikatessa. Työkalut ovat vielä hyväkuntoisa vaikka ovat vuosikymmeniä vanhoja. Niistä näkee, että on oltu tarkkoja niiden säilytyksen suhteen, viety aina sisälle korjuuseen.


Laitoin myös maitotonkat maitokärryihin ja roudasin ne saunan eteen, enää ei puutu kuin lehmä :)! Talosamme on siis joskus ollut lehmiäkin ja hevosia, niiden vanhoja hoitotarvikkeitä olen myös löytänyt. 


Huomenna onkin taas maanantai ja viikko edessä, koululaisilla se tarkoittaa viimeistä kouluviikkoa ennen lomaa. Tai lomaa ja lomaa, meillä ainakin vanhempi teinari menee heti loman alkaessa kesätöihin. Sitä se on elämä, lapsuus loppuu lyhyeen ja on astuttava aikuisten maailmaan. Onneksi nuorempi lapsistamme saa vielä nauttia muutaman kesän, ennen kuin aikuisten maailma odottaa. 
Hyvää alkavaa viikoa jokaiselle ja tervetuloa uudet lukijat joko kirjautuneet tai muuten vaan kävijät :) !
Anu

5 kommenttia:

  1. maitokärryt on hauska muisto lapsuudesta mummolasta:)
    nyt toivotaan hyvää satokautta sinne !

    VastaaPoista
  2. Tulin vastavierailulle ja jäin totta kai lukijaksi :) Ihanaa kesää sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teretulemast Kaisu ja kesäntoivotuksia myös sinne :)!

      Poista