Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. luonto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Villasukilla

Olen lomalla ja jotta saan siitä kaiken irti, se tarkoittanee kaikkea mukavaa puuhastelua.
Eilen tapasin ystävääni, toisen kanssa puhuin pitkät pätkät puhelimessa ja yhden kanssa jutustelin facebookissa. Onni on omistaa ystäviä joille voi olla juuri se kuin on, mitään lisäämättä tai pois jättämättä <3. Toivottavasti olen itsekin heille tuollainen.

Tänään käytiin miehen kanssa pienellä shoppailuajelulla (ostin mitäpä muuta kuin kynttilöitä) ja ulkoillut olen koiran kanssa sateisessa metsässä. Metsästä raahasin mukanani oksankäppyrän (kaksikin), idea lähti eilen tapaamalti ystävältä. Tarkoitus olisi laittaa oksa(t) seinälle ja siihen valot. Oksilla on ihanasti sammalta.Nyt oksat täytyy kuitenkin ensin kuivattaa ennen kuin pääsen niihin käsiksi :).


Tänään on satanut saavista kaataen. Niinpä on ollut ihana vetäistä villasukat jalkaan, kynttilöihin valkeat ja lukea hyvää kirjaa.


Mies oli tuonut navetasta, jossa puita säilytämme puukorissa puita ja satuinkin vilkaisemaan niitä. Ihania harmaantuneita lautoja oli pätkitty palasiksi, aarrgghh! Turha se nyt sitten enää on valitella, sain kuitenkin pelastettua yhden leveän harmaan laudanpätkän ja nyt se sitten koristaa olohuoneen pöytää. Vähän kiviä seuraksi, samanvärisiä tuikkuja kuin kukkasetkin (en muista tuon syyskasvin nimeä!) ja  syksyinen asetelma on valmis.



Tein tänään toisenkin löydön. Näin täällä jossain blogissa (en yhtään muista missä joten anteeksi sille jolta tämän kopioin) tiilenpalan josta oli tehty kynttilänjalka. No, tänään ulkoillessani samalla reissulla kun löysin oksat, löysin myös tiilenpalasen ja muistin tuon hauskan keksinnön. Nytpä tiili sitten koristaa keittiötä :D! Tässä on yksinkertaista tuunailua parhaimmillaan!


Nyt nauttimaan soffalle kynttilänvalosta...
Anu

lauantai 12. lokakuuta 2013

Metsäilyä

Tänään on metsäilty ja peltolenkkeilty, tai siis minä ja koira ollaan, ihan ylipaljon :). Aamupäivällä lähdin pidemmälle metsälenkille koiran kanssa, ja iltapäivällä tein kaksi pienempää lenkkiä. Tarkoitus oli etsiä suppilovahveroita mutta ensimmäistäkään en nähnyt, harmi. No, senkin edestä sain luonnon rauhaa ja ihania syksyn tuoksuja ja värejä. Akut siis ladattu :)!




Minulla tämä rakkaus luontoon ja maaseutuun kumpuaa jo lapsuudesta, vietin usein päiviä mummulassa joka oli keskellä maaseutua. Tavallaan jo silloin tiesin, että tulen jonain päivänä asumaan maalla ja luonnon keskellä. Uskon vakaasti, että luonnolla on ihmeitä tekevä voima.

Ulkoilujen välissä askartelin  avainnauhan. En ole löytänyt valmiina tarpeeksi näköistäni joten ei kun Tiimariin ja ostamaan tarvikkeet. Avain on työssäni tärkeässä asemassa ja siksi haluan pitää sitä esillä joten miksi en pitäisi sitä esillä vähän kauniimmin :).Nyt on uniikki nauha! Täytyy vain toivoa, että ei mene naru poikki, silloin on puupallo siellä ja toinen täällä :)...


Mies se askarteli vähän isompaa juttua ja nyt on sitten meidän Sulolla uusi koti :D! Kelpaa sen siellä nyt asustaa suojassa tuulelta ja tuiverrukselta!


Viikonloppuja jokaiselle!
Anu

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Lötköilyä ja sunnuntaisaunaa

Tänään on pääasiassa lötköilty. Hyvä joskus niinkin. Usein sitä lataa viikonlopun täyteen ohjelmaa ja sitten kun maanantai koittaa, on yhtä väsynyt kun perjantaina viikonlopun alkaessa...

Puolukassa tuli käytyä, nyt niitä onkin runsain mitoin. Metsään on aina hyvä mennä kun koira saa olla vapaana (saa kyllä pihassakin olla) niin tulee lenkit tehtyä samalla. Koira se keskittyi puiden kantoon ja pureskeluun puolukoiden sijaan :D.



Olen alkanut pitää niin paljon luonnon kuvaamisesta, että pitäisiköhän ostaa kunnon järkkäri? Siinä on vaan se yksi mutta, hinnan lisäksi, että se pitäisi olla aina ja kaikkialla mukana. Kännykkä on niin kätevä kun se on aina saatavilla, missä sitten olenkin. Toistaiseksi siis mennään kännykällä, saahan silläkin nyt suht hyviä otoksia.

Mies on lämmittänyt saunaa, kohta siis parvelle. Se on tuo phasauna meillä vähän sellainen pyhättö :), sitä lämmitetään asiaan kuuluvalla hartaudella ja siellä viipyillään pitkään. Nyt varsinkin saunominen on pitkäkestoista kun pihalla on kiva istuskella auringon lämmössä, ihanaa. Yhtä ihanaa on tosin istua silloin saunakamarissa vilvoittelemassa kun ulkona on pimeä ja sade piiskaa kattoa. Kynttilä vain pöydälle niin siitä ei tunnelma parane!



Kissat ovat selvästi ottaneet tänään mallia omistajistaan --> ovat myös lötköilleet :). Nyt kun viljat on puitu ja hiiret lähteneet pelloista liikkeelle, ei kissoja ole paljon näkynyt. Paitsi tietenkin saaliitaan esittelemässä. Nyt on kuitenkin vietetty vapaa päivää hiirestämisen välissä...

Näillä viikonlopun voimavaroilla kohti huomista ja tulevaa viikkoa,
Anu

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Ei ihmeempiä...

...mutta silti ajattelin kirjoitella jotakin :). Sitä on työpaivä takana ja hetki oleskelua ennen kuin jaksaa aloittaa kodinaskareet...

Olen kertonut, että taloomme jäi edelliseltä asukkaalta  vaikka mitä "aarteita" joita olen myynyt (en siis todellakaan myy kaikkea, vain osan!) ystävilleni ja tuntemattomillekin. Nyt tämä touhu on levinnyt työpaikallenikin. Tällä viikolla olen kuljettanut töihin ensin kasan perunasäkkejä, toisena päivänä vein vanhan ruostuneen rautaharavan ja tänään vein päreitä :). On siinä työpaikan naapurustossa ihmettelemistä, että mitäköhän tuolla puuhataan :D...


Työkaverini lupasi laittaa tähän viinilasejaan, pikkasen vaatii kyllä klanssausta ensin :D.

Itse en ole lämmennyt rautaharavalle mutta vanhoja puuharavoita minulla on sisustuksessa kaksin kappalein. Toisesta olenkin jo kirjoittanut aiemmin, harava toimittaa lyhdynpidikkeen virkaa, toinen sen sijaan on wc:ssä korutelineenä. Olen laittanut siihen eniten käyttämäni korut, en kylläkään ole mikään suuri korujen ystävä.


Teimme vessaamme muuton yhteydessä remontin ja laitoimme mustan käsialtaan ja tason sekä mustan wc-pytyn. Tuntui silloin kivalta idealta mutta enää en ole varma. Mustassa näkyy kaikki, suihkutat sitten hiuslakkaa tai peset käsiä, kaikki näkyy. Ja siivousfriikki kun olen, joudun pyyhkimään tasoja joka päivä jotta ne eivät näyttäisi likaisilta...


Kirpputorilta löysin tässä joskus Kaj Stenvallin pienen Ankka-taulun ja se sopii mielestäni kuvansa vuoksi vessaan. Punamusta peltirasia on myös kirppislöytöjä, siellä on hyvä säilyttää kaikkea pikkusälää.

Askartelua tai tuunausta paremminkin en ole ehtinyt liiemmälti nyt harrastaa, se on työ joka haittaa vapaa-aikaa mutta pienet puujutskat ,tai mitä sitten ovatkaan, väsäsin. En tosin yhtään tiedä minne ne laitan mutta sehän onkin sivuseikka ;)...Löysin navetasta tuollasia kapeita puupalasia joissa oli jo reikä valmiina ja jossain sisustussivulla olen nähnyt vähän vastaavia mutta peltisiä ja siitä se ajatus sitten taas lähti...


Loppuun vielä kuvia eilisestä ilta-auringosta, ei oikein nukkumaan malttaisi mennä kun paistelee niin ihanasti.
Mukavaa loppuviikkoa jokaiselle,
Anu