Yhtä harmaa olo...

...kuin ulkona oleva vesisade :/! Maanantaifiilistä siis "parhaimillaan". Juhannus oli ja meni, kiva oli nähdä ystäviä ja onneksi olin tehnyt suuliin tuon "nurkkauksen", se oli kovassa käytössä koko juhannuksen ajan :). Esikoinen tykkäsi istua suulissa niinkin paljon kaverinsa kanssa ennen juhannuksen juhliin menoaan, että toivoi sen olevan siellä loppukesänkin, suunnittlee vissiin istuvansa siellä kaveriensa kanssa useampaankin otteeseen ;)...

Töihin oli kiva palata pidennetyn viikonlopun jälkeen, olen onnekas kun saan "omistaa" ihania työkavereita. Työyhteisömme on melko pieni ja sieltä on valikoituneet ne itselle tärkeät ihmiset, joiden kanssa työnteko on mukavaa ja työnteon lomassa saa jutella milloin mistäkin asioista. Työn luonne on kuitenkin melko raskasta, joten on erittäin tärkeää saada jakaa sitä hyvien tyyppien kanssa!

Kissat eivät ole juuri ulkoilleet vaan maanneet ketarat oikosenaan milloin missäkin,kuten kuvista näkyy...Itsellä ollut lähes samanlainen olo, tehnyt mieli heittäytyä sohvalle oikosenaan  koko loppuehtooksi!

Appiukolta sain pioneja maljakkoon samalla kun hain raparpereja hänen luotaan. Itselläkin on kyseistä kasvia mutta olen käyttänyt sen jo niin loppuun,että nyt pitää odotella sen uudesti kasvamista.

Väsäsin raparperista kiisseliä ja kyytipojaksi vaniljakiisseliä, aijai, vie kielen mennessään :P...Niinpä aionkin nyt ottaa kissoista mallia ja mennä naatiskelemaan kiisseliä soffanpohjalle!

Maanantai-illan jatkoja kaikille, kohta se on tämäkin harmaa maanantai selätetty!

Anu
ps. TERVETULOA uudet lukijat :)!

Tämän postauksen otsikko...

...voisi olla "Kaduilla tulee", on meinaan semmonen syysmyrsky ulkosalla, että oksat pois!! Ihan hirvittää, vaikka tietää talon ja ulkorakennuksien olevan lujaa tekoa, silti käy mielessä, että koska lähtee katto lentoon. Se on aina tuulista täällä peltojen keskellä ja kun puhaltaa vähän kovempaa, saatikka myrskyää, se on melkoista vinkumista ja puhallusta nurkissa. No, toivoa täytyy, että on katto vielä huomennakin!

Mennyt viikko on sisältänyt monenlaista, paljon ainakin ajatustyötä jos ei muuta mainitsemisen arvoista. Se on kyllä niin, että tällä tädillä on pukkaamassa neljänkympin kriisi, en tätä muuksi voi sanoa! Pohdin asioita jokasuunnalta ja kaikin päin enkä siltikään saavuta mitään lopputulosta.

Mietin työkuvioitani. Haluanko tehdä nykyistä työtä loppuelämäni? En halua. No mitä sitten haluan? En minä vaan tiedä...Tietyt realiteetit pitää hyväksyä (pitkin hampain) ja se määrää sen,että sellaista työtä on tehtävä, josta saa kuukausittaisen palkan. Tämä sulkee pois sen, että voisi tehdä  sitä mistä OIKEASTI pitää, esim. alkaa jonkinmoiseksi yrittäjäksi tässä kotosalla. Toki pidän nykyisestäkin työstä mutta se ei kuitenkaan ole sellaista työtä jota tekisin jos minulla olisi mahdollisuus tehdä jotain muuta.
No, toistaiseksi näillä mennään, ajattelen niin, että asioilla on tapana järjestyä ja ehkäpä se "oikea työpaikka" on jossain odottamassa minua :), hope so.

Olen miettinyt myös ihmisiä ympärilläni. Olen saanut tutustua hiljattain uuteen ystävään, ihan mahtavaa huomata olevansa jonkun kanssa  samalla aaltopituudella heti ensi kohtaamisesta lähtien. Mitä vanhemmaksi (ja viisaammaksi :)) tulen, sen enemmän alan arvostaa aitoja ihmisiä. En jaksa oikeastaan minkäänlaista pinnallisuutta. Niinpä olenkin huomannut karsivani ympäriltäni ne ihmiset joille elämän pinnallisuus merkitsee huomattavsti enemmän kuin itselleni. En tarkoita etteikö itsessäni olis myös tuo pinnallinen puoli mutta elämäni ei pyöri pääasiallisesti pinnallisten asioiden ympärillä.

Olen huomannut, että täällä blogien maailmassa on myös aivan ihania persoonia ja niitä "ei pinnallisia-ihmisiä". Sitä oikein odottta, että näiltä bloggaajilta tulee uusia postauksia, luen niitä uudelleen ja uudelleen. Joku voisi ajatella sisutuksen olevan pinnallista ja onhan se karkeasti ajatellen mutta on siinä muutakin. Se on luovaa ja itselleni se on ainakin yksi isoimmista henkirei`istä tässä arjen tiimellyksessä. Sitä sen uskon olevan monelle muullekin, varmaan suurimmalle osalle sisustukseen hurahtaneista. Olen niin hyvilläni siitä, että olen eksynyt tänne ja löytänyt luovia, persoonallisia ja ennen kaikkea erilaisia blogeja ja bloggaajia :)!

Loppuun vielä ei niin "asia asiaa" vaan kuvia itse tekemistäni paperitähdistä. Oli helppoja tehdä, ei tarvittu kuin tapettia (käy mikä paperi/pahvi vaan), liimaa, kynä, neulaa ja lanka. Teko-ohje löytyy täältä:  http://olotila.yle.fi/.../askartele-paperinen-taht

Nyt tsekkaamaan onko katto vielä jäljellä, saatikka muut pihalla olevat tavarat...
Anu

Se on sitä nyt

...nimittäin arkea! Aamulla ylös, töihin, kotiin ja kotihommat ruoanlaittoineen ja koiran ulkoilutuksineen ja  nukkumaan ja sitä rataa. Niin kuin useimmissa perheissä. Sitä PARASTA tasaista arkea.

Töihin paluu sujui kivuttomasti, mikäs sinne mennessä, kun on loistava työyhteisö. Työyhteisö sisältää vanhempien työntekijöiden elämänviisautta ja nuorempien työntekijöiden elämänintoa, mihinköhän minä muuten siinä välissä sijoitun :)?! Mielestäni hyvä työyhteisö on tärkein asia työssä viihtymiseen.

Ja siten se keittiönpöytä :D! Se on nyt kannettu pirttiin ja on se hieno, anteeksi vaan, että omakehu haisee, hih...Vielä hienommaksi se muuttuu jahka saadaan loputkin sen ympärillä olevat tuolit ja puusohva maalattua, nyt ei vaan oikein ole ollut inspistä niiden maalaukseen mutta ehtiihän tuota myöhemminkin...Tulee vallan erinäköinen koko köökistä kun väri muuttu valkoiseksi. Laitan sitten parempaa kuvaa kun koko ryhmä on valmis.

Tähän loppuun vielä kuvaa höyryveturi Ukko-Pekasta joka puksutteli äsken ohitsemme. Kuvat nyt eivät ole parhaimmasta päästä kun tuli pikkasen kiire sitä kuvaamaan ;). 
Juna on osa tämän vuoden Suomi Areena-tapahtumaa. Saamme ihailla sitä vielä sunnuntainakin, jolloin se ajaa takaisin Haapamäelle. Ihanan nostalginen!

Tällaisia tänään,
Anu

Viimeisen lomaviikon mietelmiä...

Otsikkokin sen kertoo, viimeistä viedään tällä erää. Yksi lomaviikko on vielä odottamassa elokuun alussa, jätin sen tarkoituksella, on kiva ajatella, että kolmisen viikkoa töitä ja sitten taas pieni loman pätkä :).

Ollaan kuluneina päivinä vietetty 100-vuotisjuhlia, miehen veli ja hänen vaimonsa täyttivät 50-vuotta ja pitivät lämminhenkiset juhlat Luvian saaristossa. Tutustumisen arvoinen paikka tuo Luvia, ihanaa saaristoa ja kauniita huviloita.

Ollaan myös vähän mökkeilty, tällä kertaa vanhempieni mökillä ja aivan kaksin. Nuoriso oli kotona kavereineen ja mummun ja papan vahdinnassa. Outoa, että alamme olla siinä iässä, jolloin neljästä tuleekin kaksi...Koskakohan osaan alkaa nauttia siitä, nyt tunnen lähinnä, jos en nyt surua asian suhteen, niin jotain luopumisen tuskaa kuitenkin...Vaikka näinhän sen kuuluu mennä.

Ja sitten asiaa, jota olen miettinyt menneinä päivinä., nimittäin SOSIAALISUUTENI! Mihin se on kadonnut?! En siis tarkoita, että olisin tyystin erakoitunut :), mutta jotain on tapahtunut. Menneinä kesinä olen järjestänyt useita saunailtoja  ystävilleni ja muutenkin pitänyt ihmisiin eri tavalla yhteyttä mutta tänä kesänä en!

No. Enpä keksi tälle mitään muuta selitystä kuin  työni. Olen työskennellyt nykyisessä työssäni reilut kaksi vuotta ja olen jo aiemminkin todennut,että pidän työstäni kovasti. Tämä sosiaalisuuden väheneminen ei siis ole sitä luokkaa, että lähtisin sen vuoksi työtäni vaihtamaan.
Tapaan työssäni paljon perheitä ja yksittäisiä ihmisiä. Käsittelen päivittäin isoja ja pieniä murheita ja ongelmia. Ja siinä se sitten olikin, se "syy" sille, että en enää jaksa (ei ole mielestäni oikea sana) henkilökohtaisessa elämässäni olla sosiaalinen! Tai jos ei nyt noin radikaalisti voi sanoa, niin ainakaan en jaksa olla enää NIIN sosiaalinen kuin joskus ennen. Olen myös kuullut tämän asian  työtovereiltani ja muiltakin, jotka tekevät työtä ihmisten parissa. Sitä saa työssään sen "sosiaalisuuden mitan täyteen" ja kotona haluaakin sitten olla hissukseen omissa ympyröissä. Ja tuon hissukseen olemisen voi sitten kukin täyttää haluamallaan tavalla, minulla se täyttyy näistä sisutusjutuista ja muista hömpötyksistä :D...

Siitä puheen ollen, nyt täytyykin lähteä laittaamaan ovea eli uutta pöydän kantta kiinni jalkoihin, jos vaikka kantaisi pöydän jo tänään keittiöön...Siitä kuvamateriaalia tuonnempana!

Anu