lauantai 28. syyskuuta 2013

Ulkohommia, saunaa unohtamatta

Tämä lauantai  on pyhitetty ulkohommille. Nurmikko leikattiin viimeistä kertaa ja kannettiin pihakalusteet navettaan odottamaan ensi kesää. Jotenkin haikeaa vaikka pidän kyllä toisaalta syksystä ja sen pimeydestä.

Laitoin pari pientä Callunaa oven viereen maitosihtiin, siinä ne pysyvät suojassa tuulelta ja tuiskulta pitkään. Kannoin myös maitotonkkia "asetelmaan" laverille, en malta viedä niitä piiloon talven ajaksi.



Ulkosauna tuli myös pestyä, viimeksi pesty perusteellisesti juhannukseksi. Vaihdoin saunakamariin verhot, ne joskus muinoin sitten kirpputorilta ostamani Marimekon Unikko-sivuverhot.
Nyt on sitten kiva mennä illalla hämärässä saunomaan pestyyn saunaan :).


Tuunailin myös vähän eteistä ohi mennessäni :). Minullahan on vanhat perunalaatikot kenkätelineinä, asettelin niitä uuteen uskoon ja näyttää taas koko eteinen uudelta, ei siinä paljon tarvita :)! Ei nuo laatikot nyt ehkä kenkien säilytykseen mitä parhaimmat ole kapeutensa puolesta, mutta tykkään niistä silti. Ne on kivan rouheat!


Nyt alkaa olemaan paikat sen verran höllinä koko päivän hääräilystä, (myös viikon erittäin kovalla kahvakuulatreenillä on osuutta asiaan :P) että otan loppuillan rennosti. Taidan kaatua sohvalle kissojen viereen, tehkää te samoin (kissoilla tai ilman), mukavaa viikonlopun jatkoa!!!

Anu

lauantai 21. syyskuuta 2013

Opetustaulu

Tänään järjestettiin jälleen läheisen kirpputorin pihassa Rompepäivät. Sinne siis heti aamusella. Monenlaista (ihanaa) vanhaa tavaraa tuli nähtyä mutta hinnat on sen verran pilvissä, että jäi ihan katselun asteelle :/. Paitsi, se opetustauluhan sieltä piti mukaan saada. Eikä hinta huimannut päätä, 5 euroa!! Siinä oli hinta kohdillaan :).

Nyt sen siis sain, kauan himoitsemani taulun ja se löysi paikkansa makuuhuoneen seinältä :). Kyseessä on Peltokaali-taulu (sopii aiheensa puolesta tänne landejen pirttiin ;D). Ihastuin taulun väreihin. Ja  tuli niin oma kouluaika mieleen :).


Makuuhuone alkaa, kuin myös muut huoneet, olemaan melkosen täynnä tavaraa. Ja silti mun mukamas tarvitsisi saada kaikkea lisää...


Yhdellä seinällä, vanhan lipastom päällä, on mieheni vanhoista laudoista tekemä hylly. Maalasin sen harmaaksi. Vaihtelen hyllylle tavaroita milloin mitäkin, samoin koukkuihin sen alapuolelle. Tällä kertaa naulakossa roikkuu vanha öljylamppu ja vanha paperikassi. Pitkänmallisen kynttilälyhdyn on tehnyt mieheni sisko.


Lamppuna makuuhuoneessa on talon peruja oleva vanha kolmihaarainen valaisin. Se oli minulla ensin varastoituna ullakolle kunnes tajusin tuoda sen näkyville ja käyttöön :).


Näin siis tänään. Nyt valmistelemaan omenapiirakkaa kaffeevieraille jotka kohta hurauttavat pihaan :). Hyvää viikonloppua! Niin ja TERVETULOA uusi lukija :)!

Anu

torstai 19. syyskuuta 2013

Väri -ja kynttiläterapiaa

Olen alkanut näin vanhemmiten pitää voimakkaista väreistä. Ennen tykkäsin esimerkiksi pukeutua pääasiassa mustaan mutta nyt olen löytänyt värit vaatteisiinkin. Ja pikkuhiljaa tänne kotiinkin, sisustukseen.

Tänään vaihdoin olohuoneeseen verhot. Mietin ensin niitä perusturvallisia harmaita mutta enpäs laittanutkaan vaan laitoin ne viininpunaiset! Sohva ja matto on vihreitä, joten kontrasti on melkoinen mutta mielestäni se toimii.


Ja ne kynttilät! Nyt on KUNNON SYKSY, joten antaa palaa! Ja kyllä palaakin, heti töistä tullessani sytyttelin kynttilöitä tunnelman luojiksi. Ulkona on sadellut ja ukkostikin joten ah! mitä tunnelmaa!!


Raahasin tässä taannoin vanhempieni mökiltä (sinne ei kohta jää kuin seinät kun roudaan kaikki meille :D) vanhan tuolin ja nyt se koristaa makuuhuonettamme. Joku sanoisi, että onpas hirveä, itseasiassa isäni sanoikin niin, heh, mutta minä en sano! Tuolissa näkyy elämä ja se jos joku tekee siitä niin upean!! Eli nyt tuolia koristaa lyhty ja luonnon kivet. Tuolin harmaa väri sopii jopa huoneen sävyihin (sitä perusturvallista harmaata).


Näin tänään. Nyt katsomaan loput Elämä Lapselle-konsertista, joka on nauhalla, se tietää monen paperinenäliinan käyttöä...

Ystävyydellä,
Anu

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Pienet on ilot ;)

Ilon aiheena tällä kertaa TISKIRÄTTI :D ! Se, jonka voitin blogiarvonnassa täältä http://wanhamummula.blogspot.fi. KIITOS siis Tuksulle, myös kivasta kortista :) !

Kyllä nyt kelpaa pöytiä pyyhkiä, kotimaisella ja ekologisella bamburätillä joka on myös nätti kuin sika pienenä! Rätin on valmistanut http://susannantyohuone.blogspot.fi.

Ei mulla muuta tällä kertaa :)...


Anu

lauantai 14. syyskuuta 2013

Lupsakkaa lauantaita :)

Tänään aamusella kipaisin läheiselle kirpputorille ja mukaan tarttui Sorsakosken aterimia 6 kpl kumpiakin, siis haarukoita ja veitsiä sekä Sorsakosken pieni kahvipannu.


Olen himoinnut noita vanhanajan aterimia jo jonkin aikaa mutta en ole löytänyt sopivan hintaisia. Tänään kuitenkin sain ne mielestäni edullisesti, 5 euroa/6 kpl aterimia.
Kahvipannu taasen saa alkaa toimittamaan nokipannun virkaa. Käymme paljon ulkoilemassa metsässä koiran kanssa ja nyt voimme keitellä  laavulla kaffeet ulkoilun lomassa :). Nuotiolla keitetty kahvi maistuu noin tuhat kertaa paremmalta kun keittimellä keitetty. Ulkoilmalla on tietenkin oma osuus...

No, pitihän sitä nyt jo testata uutta pannua, kaasugrillin päällä tosin :). Ulkona oli ilma taas mitä parhain joten tulipa juotua ulkoilmakahvit vielä näin syyskuun puolessa välissä :).


Muuten lauantaita vietetty, mitäpä muuta tehden kuin kotiaskereita....


Pakko muuten kertoa, viitaten tuohon edelliseen postaukseeni, jossa puhisin nuohoojan jättämästä sotkusta. Mies kertoi tänään, että kyseinen nuohooja oli kehunut keittiön pöytääni, sitä vanhasta ovesta tehtyä. Annan siis tuon takia osan noesta anteeksi, olen niin otettu, että oli noteerannut pöytäni :D! Jätän siis valituspuhelun soittamatta, olin nääs aikonut maanantaina ottaa puhelua nuohouspalveluun (nokea tullut tänäänkin vastaan pöytien pinnoilta yms)...

Nyt pizzan pariin ja sohvalle töllöä katsomaan! Sikasiistiä lauantain jatkoa jokaiselle ;)!!

Anu

torstai 12. syyskuuta 2013

Nuohooja kävi...

...ja kävi kyllä viimeisen kerran tämä samainen nuohooja tässä pirtissä! Aivan kauhean sotkun jätti jälkeensä! Ymmärrän, että kuudessa tulipesässä on hommansa ja että nokea tulee varmasti sisällekin mutta että nokea on silminnähden pitkin lattioita ja huonekalujen päällisiä ?!! En tykkää! Kyseessä on kuitenkin mielestäni sen verran arvokas lysti, että luulisi hintaan sisältyvän jo siististi tehty työ...


Olen nyt sitten töistä tultuani klanssannut lattioita urakalla jotta saan nokikerroksen lattioista pois. Huh, tuleepa päivän liikuntaosuus suoritettua samalla, sen verran hikistä hommaa käydä lattioita luutilla kahdesti läpi. Täytyy tosin ajatella positiivisesti, tuleepa tehtyä isompi siivous koko huusholliin :)!


Ensi vuonna on sitten eri nuohoojan vuoro, naapurikaupungista vaikka jos ei näiltä kyliltä löydy. Ei tätä joka vuosi viitsi tavaksi ottaa, nokisiivousta ympäri kotia...

No, anyway, nyt on sitten tulipesät siivottu ja ei kun odottamaan ilmoja jolloin saadaan viritellä tulet takkoihin:).

Nyt jatkamaan siivousta, huomenna on jo perjantai ja aika hengähtää taas viikonlopun ajan, hyvä niin.

Anu

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Lötköilyä ja sunnuntaisaunaa

Tänään on pääasiassa lötköilty. Hyvä joskus niinkin. Usein sitä lataa viikonlopun täyteen ohjelmaa ja sitten kun maanantai koittaa, on yhtä väsynyt kun perjantaina viikonlopun alkaessa...

Puolukassa tuli käytyä, nyt niitä onkin runsain mitoin. Metsään on aina hyvä mennä kun koira saa olla vapaana (saa kyllä pihassakin olla) niin tulee lenkit tehtyä samalla. Koira se keskittyi puiden kantoon ja pureskeluun puolukoiden sijaan :D.



Olen alkanut pitää niin paljon luonnon kuvaamisesta, että pitäisiköhän ostaa kunnon järkkäri? Siinä on vaan se yksi mutta, hinnan lisäksi, että se pitäisi olla aina ja kaikkialla mukana. Kännykkä on niin kätevä kun se on aina saatavilla, missä sitten olenkin. Toistaiseksi siis mennään kännykällä, saahan silläkin nyt suht hyviä otoksia.

Mies on lämmittänyt saunaa, kohta siis parvelle. Se on tuo phasauna meillä vähän sellainen pyhättö :), sitä lämmitetään asiaan kuuluvalla hartaudella ja siellä viipyillään pitkään. Nyt varsinkin saunominen on pitkäkestoista kun pihalla on kiva istuskella auringon lämmössä, ihanaa. Yhtä ihanaa on tosin istua silloin saunakamarissa vilvoittelemassa kun ulkona on pimeä ja sade piiskaa kattoa. Kynttilä vain pöydälle niin siitä ei tunnelma parane!



Kissat ovat selvästi ottaneet tänään mallia omistajistaan --> ovat myös lötköilleet :). Nyt kun viljat on puitu ja hiiret lähteneet pelloista liikkeelle, ei kissoja ole paljon näkynyt. Paitsi tietenkin saaliitaan esittelemässä. Nyt on kuitenkin vietetty vapaa päivää hiirestämisen välissä...

Näillä viikonlopun voimavaroilla kohti huomista ja tulevaa viikkoa,
Anu

lauantai 7. syyskuuta 2013

Joko nyt on syksy?

Tällä viikolla  tuntunut jo sentäs syksyltä vaikkakin mittari kivunnut lähes joka päivä +20 astetta. Melkein nolottaa sanoa mutta kaipaan jo kunnon syksyä, sitä vesisadettakin. Aika aikaansa kutakin ja nyt kun oli niin kaunis kesä niin nyt saisi jo ilmanala muuttua. Toki lämpö on kivaa, kyllä syksy ehtii vielä tulemaan ja se pimeys ja koleus mutta siltikin. Saisi laittaa jo takkaan puita ja villasukkaa jälkaan ja kuumaa juotavaa ja ja ja...:).


Mutta joo. Yhtenä iltana minulla oli vieras, Teija, joka kirjoitaa  http://vanhansillanmaisemissa.blogspot.fi/. Saatiin vaihtaa kasvotusten kuulumisia ja jutella mistäpä muista kuin blogeista ja vanhoista tavaroista, ne kun ovat molempien suuri intohimo :). Sain Teijalta lahjaksi kuulemma minun näköiseni sisutusjutun, malttaisi vaan polttaa tuonkin kynttilän :).


Tänään väkersin "köyhän miehen" ulkojuttuja. Olen päättänyt olla ostamatta sen kummempia syyskukkia ym. tuonne pihalle, koska kahden vuoden kokemuksella tiedän,että se on ensimmäinen kunnon tuuli ja sade ja ne ovat entisiä. Asutaan keskellä peltoja eikä pihassa ole istutuksia mitkä suojaisivat kasveja ilmoilta. Ostin ainoastaan kaksi krysanteemia, niitä isoja, kumpaankin puusaaviin yhden.


Metsästä hain jäkälää, laitoin isoon ja pienen pataan ja muovisia puolukan varpuja siihen, valmis :) ! Kestävät ilmanvaihteluita eikä hintaa tullut kuin bensat  metsään ja takaisin.


Viikonloppuja kaikille, naatitaan edellleen auringosta ;)!
Anu