Kesä, se on tullut vihdoinkin! Sen myötä tuntuu elämä vallan toisenmoiselta kun kylmällä ja vesisateella. Aamulla voi hipsiä juomaan kaffeeta ulkosalle linnunlauluun ja illalla voi istuskella pitkään illan hämärtyessä. Ja siinä välissä voi syödä ja nukkua päiväunet taivasalla, mukavaa :)!
Viikonloppu meni kaikkea mukavaa tehden, tuli käytyä muunmuassa läheisellä kirpputorilla, jossa järjestettiin suositut Rompepäivät. Ja yksi ikkuna oli ihan pakko ostaa, nyt alkaa kyllä olemaan tässä huushollissa ikkunakiintiö täysi :). Ikkunoiden myyjää huvitti, kun menin katselemaan ikkunoita ja hän luuli,että etsin kaikista parhaimman näköistä ikkunaa ja alkoi esittelemään niitä. Mutta minä pyysinkin sitä alimmaista, joka oli se kaikkeein eniten "kärsineen näköinen" :). Nyt tämä ikkuna koristaa olohuonetta, hyvä että lasit pysyvät siinä juuri ja juuri paikoillaan...
Tuunailin myös vanhaa perunalaatikkoa. Olin maalannut sen jo aiemmin valkoiseksi, nyt kiinnitin siihen pyörät ja kolvilla tein tekstin kylkeen. Laatikko toimittaa keittiössä lehtilaatikon virkaa.
Ja pakkohan sitä oli vähän mökkeillä :). Meiltä on kotoa reilun parinkymmenen minuutin matka mökille plus venematka saareen, joten mökillä poikkeaminen ei ole iso juttu (siis vaivan takana), mikäli haluaa yhtäkkiä lähteä uimaan ja saunomaan. Voi sitä ihanaa suomimaisemaa, joka järvellä on, sininen taivas ja vesi ja metsät taustalla. Mielen lepoa laiturilla maaten.
Enää viisi päivää töitä ja sitten lomalle lomps :)! Kyllä kesä vaan on mukavaa aikaa!
Anu
Ajatuksen virtaa nelihenkisen perheen elämästä. Tärkeinä asioina eläminen itsessään, eläimet, innostus kaikkeen vanhaan tavaraan ja tuunaukseen sekä sisustukseen pienellä rahalla. Asumme maaseudun rauhassa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
tiistai 3. kesäkuuta 2014
Vanhan toistoa
Näköjään täällä blogissa tulee kirjoiteltua samoista hommista kerta toisensa jälkeen mutta sitähän se elämä on, samojen asioiden toistoa vuodesta toiseen :). Kuten sitä saunan, ulkosellaisen, pesua. Talven aikana pesua ei saa suoritettua kuin pintapuolisesti ja nyt sitten olikin kunnon jynssäyksen vuoro.Painepesuri lauloi ja kloriitti haisi! Kelpaa taas saunoa puhtoisessa saunassa :)!
Hain myös muutaman kesäkukkasen lisää ja ripottelin niitä pitkin pihaa. Silti tuntuu, että kukkasia on vieläkin liian vähän, piha on iso ja joka nurkassa saisi olla jotain kaunistusta! Sitten kun sataa kaatamalla ja juoksen kukkapurkkien kanssa pitkin maita ja mantuja, jotta saan ne sateelta suojaan, päätän aina, että ensi vuonna en hanki kuin muutaman helppohoitoisen, jotta säästyn juoksemisen vaivalta...
Saunan eteen tein pätkän seiväsaitaa ja siihen naputtelin vähän "rekvisittaa"....
Muistin,että minulla on yksi ylimääräinen vanha vaaka keittiön kaapin kätköissä ja nyt se vaaka koristaa terassia ulkosalla kera käpyjen. Vanhoista perunalaatikoistaa sai kivan pikku "apupöydän" terassin kulmaukseen.
Sellaisia väkerryksiä tällä kertaa. Ulkona sataa, joten mikä ihana syy mennä sohvan nurkkaan lukemaan uutta Maalla-lehteä :). Hyvää kesäkuun alkua teille lukijoille!

torstai 11. heinäkuuta 2013
Kuvakikkailua pikaisesti
Latasin tänään puhelimeeni, jolla siis otan nykyään kaikki kuvani, kuvankäsittelyohjelman ja olen sitten tietenkin kikkaillut sillä joka välissä :).
Tässä otoksia tältä päivältä...
.

Että näköjään leikkiä voi aikuisenakin :D! Ei mulla muuta, nyt saunanlauteille ja ilman kameraa...
Anu
Tässä otoksia tältä päivältä...
.

Että näköjään leikkiä voi aikuisenakin :D! Ei mulla muuta, nyt saunanlauteille ja ilman kameraa...
Anu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)