Kylläpäs on aikaa mennyt...Ja ilmeisesti ihan liikaa, koska nyt olen ihan pihalla näiden kaikkien blogiasetusten kanssa :O! Eli auttakee nyt ystävää hädässä ja neuvokaa joku, miten saan taustakuvan vaihdettua tästä blogistani?! Ihan hirvittää tuo talvikuva (nyt on jo KEVÄT!) ja kovasti olen sitä yrittänyt vaihtaa mutta kun en muista miten se tehdään?!! Kiitos, jos joku viitsi auttaa niin saan vähän keväisempää kuvaa laitettua :)...
Aina tässä kevään korvalla tulee sama fiilis, kun menee ulko-ovesta ulos; tuntuu, että pihasta ei kyllä koskaan tulee enää pihannäköistä, niin paljon talvi aina pihaa runtelee.
Meille tuotiin tässä alkuvuodesta tukkirekalla puita pihaan ja sen kyllä näkee pihasta, ihan kuin kyntöpelto! No, jahka nyt kevät hieman etenee ja piha kuivuu niin pääsee tekemään uutta nurmikkoa. Tarkoitus oli itseasiassa jo tänä viikonloppuna yrittää tehdä pihahommia mutta pihalla oli sellainen tuuli, että ei tehnyt yhtään mieli mennä seisomaan tuulen keskelle.
Penkin raahasin jo navetan seinustalle mutta vielä saa penkki istujia odottaa, kumpa nyt jo lämpenis kunnolla! Mies on ahertanut puiden kanssa, ei sitä oikeastaan ennen ajatellut miten valtava homma puiden saaminen siihen kuntoon on, että ne ovat valmiina käyttöön.
Meistä tuli tässä maaliskuun alussa yksilapsinen perhe, kun esikoinen saavutti täysi-ikäisyyden. Kyllä se ihan mielen herkisti, ei sitä ymmärrä mihin ne lapsuusvuodet hujahtivat...Itsellä tulee tänä vuonna "mittariin" neljäkymmentä ikävuotta, sitäkään ei oikein ymmärrä, pitäsi olla jo viisas keski-ikäinen enkä mielestäni ole niitä kumpaakaan :D!
Yksi asia, mistä olen niin onnellinen on se,että olen hurahtanut liikuntaan! Aina olen liikkunut, olen omistanut koiran jo lapsuudesta lähtien ja sen kanssa on tullut liikuttua päivittäin mutta nyt olen alkanut liikkua vielä enemmän. Kahvakuulasta, jonka aloitin viime syksynä, sain kimmokkeen aloittaa crosstrainerilla sotkottamisen (eli treenamisen, jos joku ei ymmärrä murresanaa :D) ja nyt kun ilmat sallii (ja erityisesti nuo meidän tiet ovat kuivuneet) olen alkanut pikkuhiljaa juosta.
Minulla on tuo krossari tuolla olohuoneessa ja voin sanoa, että vihaan vekotinta! Olen uhannut heittää sen välillä niin pitkälle kun ikinä voi, sen verran sen "tönötys" on ottanut päähän. Se on ensinnäkin ihan hirveän näköinen, aina tiellä ja kun sen kerran on hommannut, se edellyttää, että sillä myös tehdään jotain! Melkoista itsensä kanssa kamppailua on ollut, että olen itseni saanut siihen kammettua :). Vastaavasti se voittajafiilis kun olen siinä jaksanut puolikin tuntia hikoilla!No, nyt kun tosiaan pääsee jo ulos lenkille, saan kantaa laitteen onnellisena kevään ja kesän ajaksi ulkorakennukseen, jos sitten syksyllä taas ottaisi sen sisätiloihin (toivottavsati se ruostuu kesän aikana käyttökelvottomaksi :D!).
Ei tuo juoksukaan ihan helpolla ole alkanut, jalat ovat huutaneet hoosiannaa joka kerta juoksemisen jälkeen. Koira on aina mukanani, saa se siinä samalla lenkitystä, ja muutaman kerran koira on tullut viereeni katsomaan juostessani, että saako emäntä sydänkohtauksen vai mitä tapahtuu, sen verran kovaa on ollut puuskutus :D!! Mutta periksi en anna, ja sen verran useasti olen jo käynyt juoksemassa, että jonkinlaiseen koukkuun olen jäänyt. Se fiilis,kuten jo mainitsinkin,lenkin jälkeen, on niin upea, kun saa itsensä ylitettyä, että enpä ihan heti keksi vastavaa, mistä moisen endorfiiniryöpyn saa aikaiseksi!
Sisustusrintamalla ei ole tapahtunut mitään, ei niin mitään. Puhuinkin juuri ystäväni kanssa, joka myös rakastaa sisustamista, että joskus ei vaan nappaa ne asiat yhtään, ilman sen kummempaa syytä. Nyt ajatukset juoksee jo keväässä ja kesässä ja pihahommissa, ehkäpä sitten syksy on enmmän sisäjuttujen aikaa...
Tässä tarinaa tällä erää, ja tietenkin TERVETULOA UUDET LUKIJAT, ihan mahtavaa tulla tänne kurkkaamaan ja huomata, vaikka en ole täällä aikoihin käynytkään, lukijoiden määrä on kasvanut ja muitakin on käynyt tasaseen tahtiin kurkkimassa tätä pienen pientä blogiani :).
Anu
