Menneeseen viikkoon on mahtunut monenlaista, sekä mukavia mutta myös vähemmän mukavia asioita. Sitähän se elämä on, ylä- ja alamäkiä. Osa murheista on onneksi maallisia (mm.auton hajoaminen), niistä aina selvitään vaikka harmaita hiuksia sekin aiheuttaa.
Itselläni suuri apu vaikeuksien kohdatessa on luonnossa kulkeminen (kuten olen varmaan jo monesti todennut). Otan koiran autoon (siihen toiseen joka sentäs on kunnossa ;D) ja hurautan läheiseen metsään. Siellä sitten kuljen pieniä polkuja koiran kanssa ja pohdin asiota. Eilenkin oli aivan mahtavaa kulkea sateen jälkeen pienillä poluilla, voi sitä tuoksua!
Toinen mihin saan ajatuksiani "purettua" on tämä sisustelu ja tuunaus :). Toki teen sitä muutenkin, ei siinä nyt aina tarvita elämää suurempia asioita sen aloitteena.
Olen saanut maalattua kaikki tuolit keittiöön, nyt työn alla on penkki. Ensimmäinen kerros maalia on jo pinnassa ja aika hommaa täytyy myöntää! Pinnoja saisi kyllä olla selkänojassa vähemmän...
Olohuoneessa tein viikkosiivouksen yhteydessä vähän tavaroiden siirtoja paikasta toiseen, muuten olen saanut oltua ihmeen kauan rymsteeraamatta, heh...
Olen kerännyt pikkuhiljaa kehtoon, jonka löysin vanhempieni mökiltä, erilaisia nallukoita ja muita karvakorvia, laitoin ne kehtoon istumaan ja siellä ne nyt keinuttelevat olohuoneen lattialla. Kehdolla on tunnearvoa, koska se on isopappani peruja, hänen siskonsa ovat sillä leikkineet.
Olohuoneessa minulla on lasivitriini jossa säilytän aarteitani eli vanhoja astioita. Osa astioista on lahjaksi saatuja, osa löytöjä talostamme ja osa peruja jostain muualta. Joskus on kiva laittaa vanhat pienet kaffeekupit pöytään ja nauttia kahvi niistä, siinä on menneen ajan tuulahdusta kerrakseen!
Nyt se sitten on käynnistynyt, meidän oma pieni mehutehdas! Se on yhtä keräämistä ja keittämistä ja pullottamista ja pakastamista, huoh! Mutta kun eihän niitä raaski tuonne puskiinkaan jättää. Onneksi ensi viikolla on tulossa apujoukkoja keräämään, muuten valtaisi epätoivo tuolla puskien keskellä :).
Ei se siis auta kun puskiin lähteä. Onneksi huomenna on mukavaa luvassa, menemme mieheni siskon ja hänen miehensä luokse iltaa istumaan, myös miehen veli vaimoineen on sinne tulossa. Luvassa siis naurua ja rentoutumista rakkaiden seurassa <3! Voiko parempaa loman aloitusta toivoakaan...
Lomafiiliksin,
Anu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti