torstai 23. toukokuuta 2013

Arkea

Tänään ollut ihan normipäivä, tai ainahan ne on suurimmaksi osaksi. Hyvä niin. Tavallinen tasainen arki on mielestäni parasta.


Nuorempi teinarimme on luokkaretkellä ja vanhempi kulkee kameran kanssa etsien kuvauskohdetta, kouluun kun on tehtävänä  kuvata jokin "juttu" taidetunnille. Tiedä sitten onko automme kuvaaminen useasta eri kulmasta niin taiteellista :) mutta sitä nyt ainakin kovin kuvataan tuolla ulkona...

Itse kävin koiran kanssa metsälenkillä, täällä sataa taas ja sateen myötä peltotiet menee kamalaksi velliksi, joten parempi ottaa auto alle ja ajella vähän matkan päähän metsään ulkoilemaan.



Metsässä on käynnissä näillä hetkillä sellainen konsertti ettei paremmasta väliä! Käki kukkui, Mustarastas lauloi ja kymmenet muut linnut säestivät perässä. Voisin kävellä tai istua kuuntelemassa sitä ties kuinka kauan.

Lenkiltä tultuani istutin pataan muutaman Lobelian ja sitten, jälleen yksi ihana vanha laukku päätyi eteiseeni :)! Laukku on appiukkoni perua, hän on käyttänyt sitä rakennusalan-koulua käydessään 50-luvulla ja sen jälkeen se on palvellut laatoitusvälineiden (!)  kuljetuksessa. ONNEKSI ehdin pelastaa sen ennen kuin se kärsii enemmän likaisista työkaluista ja nyt se koristaa eteistämme. Laukku, tai salkku paremminkin, on sellainen joka olisi niin ihana tuolla ulkona pyörän sarvessa mutta en minä sitä sinne raaski viedä! Sinne pitää löytyä jostain joku vähemmän upea :)!


Näin siis tänään, nyt laittamaan pyykkejä narulle, tosin sisälle, koska edelleen sataa...
Anu

4 kommenttia:

  1. Piipahdin hetkeksi täälläkin. Kaikkea olet ehtinyt puuhata ja tosiaan noita kukkia ei koskaan ole liikaa varsinkin kun on monta paikkaa mihin niitä laittaisi :)
    Kiva kun olet saanut lisää lukijoita. Kyllä niitä sieltä tippuu kun jaksat ahkerasti käydä kommentoimassa muiden blogeja.

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo salkku!! Ei tuollaista aarretta voi ulos viedä, totta puhut!

    VastaaPoista
  3. Kiva kun jätit kommenttia niin löysin tänne ihanien vanhojen tavaroiden pariin :)
    tähän vähän hurahtaa, bloggailuun ja kukkiin ja romppeeseen ja tuunailuun....
    ihana avaintaulu tuossa aiemmin !

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille kommentoijille! Ja tosiaan Riikka, TÄHÄN HURAHTAA, (joskus tuntuu että ihan liikaakin) tähän romujen haalimiseen ja näköjään tähän bloggailuunkin. Kiva, että eksyit tänne :)!

    VastaaPoista