tiistai 10. kesäkuuta 2014

Pienellä budjetilla..

...mennään tässä blogissa, kuten olette varmaan huomanneet. Tapasin tuossa ystävääni viikonloppuna ja hän käy täällä kurkkimassa aina toisinaan ja sanoi jotenkin niin, että blogistani näkee intohimoni kaikkeen vanhaan ja hienosti sisustusjutut ym. on tehty pienellä budjetilla. Asian ytimeen osuttu! Ne on tehty pienellä budjetilla, koska isoihin investointeihin ei yksinkertaisesti ole varaa. Ja vaikka joskus olisikin niin en ole sellainen,että malttaisin sittenkään laittaa isoja rahasummia johonkin kalliiseen merkkituotteeseen yms. Toki aina toisinaan ihailee toisten blogeissa kaikkia ihania rahalla saatuja juttuja mutta en kuitenkaan kadehdi niitä, koska minun tyylini vain yksinkertaisesti on erilainen. 
Vain minä käyn meidän perheestä töissä, "hyvin tienaavalla sosiaalialalla :O!!!", joten kyllä moni muu asia menee edelle ennen näitä sisutusjutskia. Ja olen kyllä sitä mieltä, että keksimällä omia tuunauksia  saa jotenkin paljon persoonallisempia juttuja kuin kantamalla kaupasta suoraan jotain tusinatavaraa, vaikkakin sitten kallista sellaista. Ja HUOM!, toivottavasti kukaan ei  loukkaannu tuosta kommentistani, kuten sanoin, ihailen itsekin "kuumia nimiä sisustusrintamalla" ja koteja, joissa on kaikki vimpan päälle muodin mukaista. Nämä on näitä makuasioita joista ei sovi kiistellä ja kamalaahan se olisi, jos kaikki tykkaisvät samoista asioista :)!

Tänään tein, jos en nyt kesäkeittiötä, niin kesää keittiöön. Vanhat verhot jostain ullakon perukoilta klaseihin (ja juu suoraan 70-lukulaiset verhot) ja sininen vanha täkki penkille, punaisin tyynyin. Että voi muuttua huone aurinkoiseksi, kuopuskin totesi, että "huoneestahan tuli ihan ku joku mökkikööki :)".  Ja itselläkin ajatus karkasi lapsuuden kesiin ja serkun luo mökille, jossa oli muistaaksen tuolloin 80-luvun puolivälissä samoja värejä mökkikeittiössä.



Anu

14 kommenttia:

  1. Ihana tunnelma <3 Täällä mennään samoilla linjoilla... pienellä budjetilla, elämäntilanteen vaatiessa ja jos totta puhutaan... niin en ole koskaan raaskinut oikein mitään ostaa itselle. Sisustus kaupoissa on käyty, mutta lähinnä toisille lahjoja/tuliaisia ostamassa :))
    Oikein ihanaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kauniita juttuja ja tosiaankin persoonalllisia!! Kiva kun jaksat tänne blogiin laittaa aina kuvia muidenkin iloksi. Itsellä energiat ja aikavarat jossakin kadoksissa ja olisin niin valmis kesälomalle, mutta vielä tarvisi tää kuukausi jaksaa työharjottelussa... Aurinkoa päiviisi!! :)

    VastaaPoista
  3. Osuvasti kirjoitettu, itse menen samoilla linjoille. Hyvä "onni" kävi parivuotta sitten,kun sain oikeasti uudet huonekalut kotiimme, juuri mun näköiset. Yksinhuoltajana entisessä elämässä elin kolmen lapsen kanssa ja omakotitalossa kaikkine lainoineen - nyt omakotitalo on historiaa ja lapset aikuisia(ainakin iän puolesta). Eihän se uuden omistaminen, trendien hakeminen ole kaikkien juttu, vaikka niitä on kiva katsella ja hakea ideoita.

    Sun kuvia on kiva ketsella, kuten olen aiemminkin ilmaissut, niissä on sitä ihanaa vanhanajan havinaa, höystettynä uusilla idoilla :) Ihanaa kesää sulle.

    VastaaPoista
  4. Miksi ostaakaan uutta, kun vanha on käyttökelpoista? Hyvin kirjoitettu ja ihana kesätunnelma :)
    Meillä kotona oli samanlaiset verhot, kaapin kätköissä siellä vieläkin.

    VastaaPoista
  5. Sama täällä...ihailen toisten kalliilla rahalla sistettuja koteja...valkoisiakin koteja, mutta itse tykkään vanhoista huonekaluista. Niillä on tarinansa, joita uusissa ei ole..:)
    Kaunis kesätunnelma keittiössäsi!

    VastaaPoista
  6. KIITOS kaikille kommentoijille :).

    VastaaPoista
  7. Keltaiset verhot toivat selvästi auringon ja kesän sisälle :-)
    Kyllä pienellä rahalla tehdyt jutut ovat usein paljon parempia kuin kalliilla ostetut. Ja persoonallisempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin tuovat :) ja olen kommentistasi niin samaa mieltä!

      Poista
  8. Kyllä kelpaisi tuollainen huone tännekin. Juuri hoksasin, että talonihan on ihan valkoinen. Talvella maalasin kaikki seinät valkoisiksi ja täältä puuttuu värit! Onneksi alkoi loma, joten tuumasta toiseen tuumaan : D
    Jatka sinä vain samaan malliin: mielikuvituksella : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Kiitos kommenteistasi ja tervetuloa lukijaksi, kivoja blogeja sinullakin joihin perehdyn kunnolla ajan kanssa vielä myöhemmin :)!

      Poista
  9. Täälläkin hääritään pienellä budjetilla ja vanhoilla tavaroilla. Ne vaan on se juttu...kyl sää tiedät :)
    ja kukin menee tyylillään ja hyvä niin.

    VastaaPoista