tiistai 3. kesäkuuta 2014

Vanhan toistoa

Näköjään täällä blogissa tulee kirjoiteltua samoista hommista kerta toisensa jälkeen mutta sitähän se elämä on, samojen asioiden toistoa vuodesta toiseen :). Kuten sitä saunan, ulkosellaisen, pesua. Talven aikana pesua ei saa suoritettua kuin pintapuolisesti ja nyt sitten olikin kunnon jynssäyksen vuoro.Painepesuri lauloi ja kloriitti haisi!  Kelpaa taas saunoa puhtoisessa saunassa :)!




Hain myös muutaman kesäkukkasen lisää ja ripottelin niitä pitkin pihaa. Silti tuntuu, että kukkasia on vieläkin liian vähän, piha on iso ja joka nurkassa saisi olla jotain kaunistusta! Sitten kun sataa kaatamalla ja juoksen kukkapurkkien kanssa pitkin maita ja mantuja, jotta saan ne sateelta suojaan, päätän aina, että ensi vuonna en hanki kuin muutaman helppohoitoisen, jotta säästyn juoksemisen vaivalta...




Saunan eteen tein pätkän seiväsaitaa ja siihen naputtelin vähän "rekvisittaa"....

Muistin,että minulla on yksi ylimääräinen vanha vaaka keittiön kaapin kätköissä ja nyt se vaaka koristaa terassia ulkosalla kera käpyjen. Vanhoista perunalaatikoistaa sai kivan pikku "apupöydän" terassin kulmaukseen.


Sellaisia väkerryksiä tällä kertaa. Ulkona sataa, joten mikä ihana syy mennä sohvan nurkkaan lukemaan uutta Maalla-lehteä :). Hyvää kesäkuun alkua teille lukijoille!

Anu

10 kommenttia:

  1. Pihasauna olis kyllä ihana!

    Oletko ajatellut korvata vaikka osan kesäkukista kukkivilla pensailla tai perennoilla? Tietysti ne on sitten samanmoiset vuodesta toiseen, mutta toisaalta pidemmän päälle huokeammat ja huolettomammat.

    Jonkinlaista kukkaa sitä kuitenkin kesäpihaan kaipaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olen kyllä noitakin miettinyt ja itseasiassa juhannusruusua on nyt istutettu pihaan. Sekin tosin kukkii vain hetken joskin sitäkin kauniimpana :).

      Poista
  2. Voi miten ihanat ja tunnelmalliset kuvat!!! :)
    Oikein mukavaa kesäkuun alkua!

    VastaaPoista
  3. Tulipas ihan lapsuuden kesien pihasaunan tuoksut mieleen :) "lainamökillä" pääsee onneksi välistä vieläkin niistä tuoksuista nauttimaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen kävi ystäväni kylässä ja sanoi saunaan astuessaan samaa, että ihan tuli lapsuus ja mummulan pihasauna mieleen ja ne tuoksutkin :)...

      Poista
  4. Pihasaunat on niin ihania!!! Meillä on pihasauna vajaan kilometrin päässä talolta, mökillä. Koko mökki odottaa pientä fiksausta ennen kuin päästään sinne saunomaan, mutta sitä odotellessa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne on. Olen lapsestaa sti saunonut pihasaunassa ja se ollut itselleni selviö, että myös omassa kodissani on sellainen. No teillä on sitten kivan matkan päässä sekä sauna että mökki :)!

      Poista
  5. saunaahan ei saisi kloriitilla pestä, kun siitä höyrystyy sitten jotain myrkkyjä...mäntysuopa parempi, näin olen kuullut. Ihanan näköstä ja kesäistä teillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu samaa olen kuullut, meillä pesussa kylmä vesi niin ihan hirveästi ei höyrysty...Mäntysuopaakin käytetty, sillä saa kloriitin hajua pois ja tulee kesän tuoksu :). Niin ja kiitos kehuista!

      Poista