tiistai 2. heinäkuuta 2013

Välillä Sastamala-Rauma

Ihan alkuun, TERVETULOA uudet lukijat ja kaikki nekin jotka käyvät silmäilemässä juttujani. Sivujani on katsottu yli tuhat kertaa, olen yllättynyt, kun olin alkujaan ihan varma, että nämä höpinät eivät kiinnosta ketään, heh!

Ja asiaan. Saatiin auto kuntoon ja eikun  nokka kohti Sastamalaa ja Tyrvään vanhaa kirkkoa. Idea kirkkoretkestä syntyi Teijalta, joka blogissaan http://vanhansillanmaisemissa.blogspot.fi/ kertoi käyneensä kyseisessä paikassa ja kehui kirkkoa ja sen ympäristöä.
Ja upeahan paikka olikin, kirkko pienen niemen päässä veden ympäröimänä. Kirkko on tunnettu palostaan, tuhopoltosta vuonna 1997 ja sen jälleenrakentamisesta talkoilla, se valmistui uudelleen vuonna 2000. Kirkossa on kuvattu elokuvaa "Postia pappi Jakobille", mikä osaltaan varmaa lisää kirkon turismia. Kirkkoon on mahdollista päästä myös sisätiloihin mutta vain tiettynä aikana ja me "mattimyöhäiset" saavuttiin paikalle aivan liian myöhään. Tuolta edellä mainitusta blogista löytyy sisäkuvia kirkosta jos jotakuta kiinnostaa. Näyttää olevan sisältäkin tutustumisen arvoinen.


Seuraavaksi auto kohti Raumaa. Kyl raum o ain raum.
Vanha Rauma on upea paikka. Ihastelen joka kerta siellä ollessamme talojen arkkitehtuuria ja pieniä kujia ja kauppoja ja putiikkeja.
Kävimme muutamalla kirpputorilla, mukaan ei tosin tarttunut kun yksi pöytälamppu. Sisustusliikkeistä sain kyllä monia ideoita mukaan, kumpa vaan ehtisin niitä toteutella joskus :).



Kotona olen saanut aikaiseksi aloitella keittiön pöydän kunnostusta. Tarkoituksena siis tehdä vanhasta ovesta pöytä. Olen maalannut pöydän jalat, jotka  irroitin vanhasta pöydänromusta joka oli  navetassa. Yhdessä miehen kanssa hiottiin maalia pois ovesta, minäkin pääsin käyttämään hiomakonetta ja olikin näppärä vekotin.



Samalla kun maalailin hiottua ovea, silmiini osui "pirta" suulin nurkassa ja siitä se ajatus sitten lähti :D! Pirta on siis jokin osa kangaspuista, en tosin tiedä mikä. Jokatapauksessa, nyt tuo kapine on meidän vessan seinällä...Siitä syntyi oiva korvakoruteline!


Loppuun vielä, mä olen saanut EKAN HAASTEENI, JIPPII :D!! Kiitos siitä Jaanalle! Seuraavaksi siis sen kimppuun, se vaatiikin jo ihan oman osion...
Anu

1 kommentti:

  1. Pöydästä tulee varmasti hieno!! Kiva keksintö tuo korvisteline.

    VastaaPoista