lauantai 22. helmikuuta 2014

Mennään navettaan!

Meillähän on tuossa pihassa tuo iso navetta/ulkorakennus. Se oli yksi asia, joka vaikutti päätökseemme ostaa tämä paikka silloin, kun päätös ostamisesta tehtiin. Tai mieshän kyseisestä rakennuksesta innostui, isot tilat säilyttää työkaluja ja puita ja muita tavaroita.
Ja puitahan meillä kyllä piisaa ja pakkokin, koska lämmitys tapahtuu pääasiassa puilla. Talossamme on kuusi tulipesää joten tyhmäähän se oli olla hyödyntämättä niitä.


Joskus "ennenvanhaan" talossa on ollut lehmiä, sikoja ja hevonen. Niinpä nille löytyy tilat mutta nykyään lehmien tilalla on mitäpä muuta kuin puita! Yritän kyllä aina välillä puhua tuolle ukkokullalle miten hyvät tilat olisi vaikkapa hevoselle, mutta jostain kumman syystä en saa vastakaikua :)... Kanoja olemme miettineet ihan tosissamme, hevosen karsinaan niille saisi oivat tilat.




Ihan nolottaa laittaa tällaisia kuvia tänne, voi taivas mikä tavara(romu)paljous! Mies aina sanoo, että tavarat ovat hallitussa kaaoksessa, mutta eipä se siltä näytä (kaaokselta kylläkin)! Haaveissani olis järjestää joskus, jonain kesänä, kunnon "suulibileet" (sisustaa siis koivunoksilla, puulaatikoilla, juuttisäkeillä, luonnonkukilla...) mutta saas nähdä, vaatii kyllä sellaisen suursiivouksen ennen kuin voi ajatellakaan minkään sortin pippaloita pidettäväksi!


Navetan päällä on avointa tilaa, jossa on säilytetty heinää ja josta sitä on pudoteltu eläimille navetan katossa olevasta luukusta. Jossain sisustusohjelmassa tehtiin navetan ylisestä aivan ihana tila, jossa oli pöytiä ja penkkejä ja vaikka mitä, lisää siis haaveita jonon jatkoksi :).


Lupsakkaa lauantaita jokaiselle :)!

Anu

6 kommenttia:

  1. Jos tuollainen paikka mulla ois, niin kyllä sitä hevosta hinkuisin sinne... mut se mies vois olla täälläkin eri mieltä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kyllähän se hepo sopisi tuonne kuin nenä päähän, ehkäpä vielä joskus....:)

      Poista
  2. On kyl niin ihana toi teidän ulkorakennus!! Ois vaikuttanu munki ostopäätökseen...:)

    VastaaPoista
  3. Mun työkaverilla on vastaavanlainen maapaikka, hänellä on siellä oma hevonen ja viimekesänä ensimmäisen kerran oli muutama kana - ja voit vaan kuvitella miten ihana on hakea joka päivä omasata pienestä kanalta munia, päivittäin. Kannattaa kokeilla. Tosin syksyllä he luopuivat niistä, mutta onneksi ne pääsivät viettämään eläkepäiviä toiseen kanalaan :o)) Voi taivas, mikä tunnelma tuolla on ja varsinkin kesällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en voisi luopua niistä syksyn tullen ja siinäpä se suurin ongelma onkin, se kanalan lämmitys. Näillä sähkön hinnoilla ei malta ihan hirmuisesti sähköä ulkorakennukseen laittaa. Mutta toisaalta ei se estekään ole, ja mikä tosiaan olisi sen ihanampaa kun omat luomumunat ja kanojen seurailu on terapeuttista touhua :).

      Poista